Punahousuinen orava

Menneen Pride viikon kunniaksi jotain sateenkaarikirjallisuutta: Kassandra Blockin Rakkauden puukottamat. Kirjan nimi on kyllä hauska, naurattaahan se tuollainen suomifilmien dramaattisuus. Kassandra on ilmeisesti varsinainen drama queen. Tai sitten ehkä hänellä onkin vaan kieroutunut huumorintaju. Kävimme Helsingissä Priden puistojuhlassa viime lauantaina. Ennen sitä olimme kyselleet Blockin uutta kirjaa Viimeinen ruusu Akateemisesta, mutta sitä ei ollut siellä. Mikä onni! Kassandra Block oli Pridessa! Löysimme sieltä kojun, jossa myytiin kirjoja ja Kassandra oli ihan itse paikalla. Jestas, uskomatonta. Saatiin kirja, ja jopa omistuskirjoitus siihen. Luulin, että nämä Renate Kress kirjat ovat alunperin kirjoitettu saksaksi ja että kirjailija on saksalainen. Ehkä hän siis onkin, enhän tiedä tätä varmaksi. Kassandra puhuu kuitenkin täydellistä suomea. Hän asuu bloginsa mukaan Frankfurtissa, mutta onko hän saksalainen vaiko suomalainen, tai onko hänen vanhempansa kenties suomalaisia? Onko Kassandra hänen oikea nimensä?! Menin niin sekaisin kirjailijan tapaamisesta, että en saanut kysytyksi häneltä yhtään mitään. Olin vaan niin innoissani, ja jälkeenpäin harmistunut siitä, että innostuin enkä osanut ajattella järkevästi ja kysyä oikeita kysymyksiä kun kerrankin kirjailija seisoo ihan edessäni ja kirjoittaa ostamaamme kirjaan omistuskirjoitusta. Näin käy minulle kyllä aika usein. Kun aukeaa tilaisuus niin töpselöin sen komeasti. Renate Kress krimi -sarjan kirjat on ilmeisesti omakustanteita, tai sitten my book -kustantaja on jokin pienkustantamo, josta myöskään en tiedä mitään. Mutta niin tai näin, suosittelen lukemaan näitä Renate Kress krimejä, näitä ehkä tulee vielä lisää kuin vain nämä kaksi. Ainakin toivon niin. (Tästä linkistä Kassanda Blockin blogiin.) Uskon muuten, että Kassandra Block viedään vielä jonkun suuren kustannusyhtiön leipiin. My Bookin kannattaa nauttia kirjailijastaan vielä kun voi. Suuren kustantajan etuihin tietysti kuuluisi se, että levikki on suurempi ja ihmisten tietoisuus kirjailijasta kasvaa. Kassandralle sen soisi mielihyvin.

“On sunnuntaiaamu, ja lesbo herää kaikkien aikojen jysärissä. Vieressä makaa alaston nainen, joka on hänelle täysin vieras. Hän ei muista mitään, paitsi että yöllä oli ollut lesbojen disko. Vaivalloisesti hän raahautuu kylpyhuoneeseen. Hän katsoo peiliin ja huomaa suupielestään roikkuvan vaalean, ohuen narun. Lesbo mumisee itsekseen: “Oi Jumalatar! Salli sen olla teepussi!”

Kassandra Block: Rakkauden puukottamat. My Book, 2007.

Tästä kirjasta on kirjoitettu kaikenmaailman esseet ja tutkielmat, joten tästä on turha erityisen syvällisiä kirjoittaa. Oli sellainen hetki, ettei ollut mitään erityisempää luettavaa. Kirjastossa odotti varaukset, mutta jonot olivat pitkiä ja kirjoja sai odottaa, jotain oli luettava. Kirjahyllyssä oli montakin vahvaa ehdokasta, johon olisi voinut palata, mutta maailman ollessa sellainen kun se juuri nyt on, valinnan oli oltava Huxleyn Uljas uusi maailma. Huvittavaa muuten, että yhtä aikaa kun luen tätä Uljasta uutta maailmaa, tässä samassa vanhassa maailmassa tapahtuu jotain samanlaista. Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger haluaa säästää oppikirjoissa ja kannustaa kouluja luopumaan niistä. Oppikirjojen sijaan oppilaat voisivat hankkia tietonsa netistä. Ajatus ei ihan kokonaan ole huono, jos sen muotoilisi niin, että netti voisi toimia kirjojen ohella opetuksen tukena, mutta että kokonaan ilman oppikirjoja! Kuulostaa siltä, kuin pappa Huxley olisi kuiskuttanut juoniaan terminaattorin korvaan. Ongelma on vaan siinä, että terminaattori ei ehkä erota faktaa fiktiosta. Voi tätä maailmaa. Koululaisena en tajunnut minäkään. Taisin olla yläasteikäinen kun luin tätä ensimmäisen kerran, äidinkielen opettajan pakottamana tietenkin, enkä tajunnut miten tämä kenestäkään voi niin erityisen huimaava kirja olla. Näin kaiken kovin konkreettisesti vielä silloin(kin). Tosin nyt on valitettavasti todettava, että yhteiskunnassa, joka on ajautumassa lisääntyvään eriarvoisuuteen ja teknologian jatkuvaan (yli)kehittymiseen, niin näkymät tulevaisuudesta eivät välttämättä lopulta kuitenkaan kauheasti eroa Huxleyn visioista. Ja ajatelkaas tätä kuinka nykyään pitää olla niin loputtoman ja masentavan sosiaalinen, tai kuinka yksinäisyys on sairautta, ja vanhuus sitä vasta onkin! Nykyään ei kukaan tosin varsinaisesti vanhene, mieleltään ainakaan. Sääli, että ruumis vielä tottelee luontoa. Meillä on jo lääkkeet kaikkiin vaivoihin, yksinäisyyteen, suruun, tylsyyteen, joten vanhuuskin vielä voitetaan. Ja elokuvat, musiikki ja urheilu viidyttävät meitä yötä päivää. Voi meitä.

“Työssä, leikissä - kuudenkymmenen iässä ovat voimamme ja halumme samat kuin seitsentoistavuotiaina. Vanhan huonon ajan vanhuksilla oli tapana luopua maailmasta, vetäytyä yksinäisyyteen, turvautua uskontoon, kuluttaa aikaansa lukemalla, ajattelemalla. Kuvitelkaapa - Ajattelemalla!”

“Maailma on nyt tasapainossa. Ihmiset ovat onnellisia: he saavat mitä haluavat, eivätkä he koskaan halua sitä, mitä eivät voi saada. He tulevat hyvin toimeen, he ovat turvassa, he eivät ole koskaan sairaita, he eivät pelkää kuolemaa, he ovat autuaallisen tietämättömiä intohimosta ja vanhuudesta. Äidit ja isät eivät ole heidän vitsauksenaan, eikä heillä ole vaimoja tai lapsia tai rakastajia kiihottamassa voimakkaita tunteita. Heidät on oloutettu sellaisiksi, että he tuskin voivat käyttäytyä muulla tavoin kuin heidän on käyttäydyttävä. Ja jos jokin menisi hullusti, on toki Somaa…”

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma. Tammi 2002. (alkuperäisteos Brave New World ilmestyi Iso-Britanniassa 1932, ensimmäinen suomenkielinen painos 1944)