Punahousuinen orava

Vuoden englanninkielinen kirja onkin tällä kertaa kevättalvella eikä kesällä kuten tavallista. Hetkinen, onhan tämä kevättalvi? Ihan varmaksi en osaa sanoa, koska koko ajan tulee lunta taivaan täydeltä ja pakkaset jatkuu jatkumistaan. Kyllästyttävää. Kauhean mieltäylentävä ei ollut tämä kirjakaan. Siis jos kirjalta haluaa mielialaa kohottavan elämyksen, niin unohda tämä läpyskä. Mutta, jos haluat lukea tosi tuhtia tavaraa siitä miten yltiörikkaat pompottavat koko palloa, niin sitten, tämä on juuri oikea kirja. Yltiökapitalismihan ei tuhoa vain talouksia, kuten olemme huomanneet, vaan se vie niinsanotusti myös kalat vedestä.

Hervé Kempf on Le Monde lehden toimittaja ja Reporterre nettisivuston perustaja. Sivusto on keskittynyt sosiaalisiin oikeudenmukaisuus- ja ympäristökysymyksiin. Ranskaa en osaa, mutta sivusto löytyy täältä. Jostain syystä kirjaa ei ole vielä suomennettu, vaikka se on ilmestynyt alkuperäiskielellä 2007, englanniksi 2008.

Kempf yrittää havainnollistaa kuinka taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset kriisit ovat kaikki yhtä samaa katastrofia, sen eri puolia, vaikka ne nähdään nykyään toisistaan erillisinä, ja kuinka nämä kriisit kumpuaa systeemistä, jonka ensisijainen motiivi on ahneus, ja unelmana jatkuva materiaalinen kasvu, jota teknologia kiihdyttää. Kapitalismi on meidän tavallisten ihmisten onneksi ajautunut tilanteeseen, jossa toisinajattelulle on tullu enemmän tilaa toimia ja hengittää. Aletaan tunnustaa se tosiasia, ettei maailma voi toimia jatkuvan kasvun periaatteella. Se on  sula mahdottomuus.

Kempfin ideana on ajatus kuluttamisen radikaalista muutoksesta, joka toteutuu kun rikas eliitti sopeutuu elämään vaatimattomammin. Hyperrikkaat ja heitä totteleva ja etuja ajava äveriäs, pääjohtajista, poliitikoista, huippubyrokraateista, valtavirran tutkijoista ym.  koostuva eliitti, nomenklatuura, omaksuu vähemmän kulutuskeskeisen elämäntavan. Rahvas, joka haluaa matkia eliittiä, omaksuu tavan sitten tältä nomenklatuuralta. Rikkaiden elämäntapaa muuttamalla, maailman kokonaiskulutus alenee. Kempf perustaa ajatuksensa Thorstein Veblenin teoriaan.  Ajatus on hieno, mutta on epätodennäköistä, että ahnas rikas, yltiömaterialistiseen elämäntapaan ankkuroitunut oligargia muuttaisi mitään. Päinvastoin, rikas oligargiahan kilpailee keskenään kulutuksella, rahalla ja luksuksella. Paris Hiltonkin on sanonut, että hänestä köyhät ovat tosi ikäviä. Ihan varmaa on, että yläluokka vastustaa radikaaleja toimia kulutuksen ja omaisuuden vähentämiseksi. Tosiasia kuitenkin on se, että enää ei voida kulutusta ja tuotantoa koko ajan lisätä. Ihmisen rajoittamattomat tarpeet ovat kohdanneet tämän pallon rajalliset luonnonvarat.

Hervé Kempf: How the rich are destroying the earth. Green Books, 2008.