Punahousuinen orava

Wladimir Kaminerin kirjat ovat sillälailla merkillisiä, että kun olet lukenut yhden, et muista siitä yhtään mitään sen jälkeen. Pitää palata selaamaan kirjaa, että luinkos minä tämän kohdan, jaa, no juu kyllä minä tämän muistankin, entäs tämä. Ahaa. No, ne ovat kepeitä ja hauskoja kirjoja, mikäs siinä. Jotainhan niissä täytyy olla koska olen minäkin lukenut ne kaikki, suomennetut siis. Ehkä se on se itäsaksalainen tai venäläinen nostalgia, joka saa lukemaan niitä tarinoita. Tarinoita nyt jo kadotetusta maailmasta. Ajasta, jolloin oli vielä vastakkainasettelua. Tai onhan nytkin, mutta siitä ei saa puhua. Nyt joka iikan pitää äänestää kokoomusta, iloita palkkaorjan elämästä ja haaveilla kiihkeästi tulevista miljoonista. Miten tyhjäksi elämä onkaan käynyt. Miksei kukaan kyseenalaista tätä typeryyttä? Auttaisiko lapko-applikaattori maailman typeryyteen?

“Kun venäläiset sairastuvat, he eivät halua kuulla mitään typeryyksiä tyyliin “pikku sydänfilmi” ja “tulkaa-huomenna-uudestaan”, vaan vaativat täydellistä parantamista - heti. Lääkkeen on oltava asiakkaiden toivomusten mukainen, niinpä jossain päin Venäjää tulee joka kuukausi myyntiin jokin uusi ihmelääke.”

Wladimir Kaminer: Kolmas krokotiili. Uusia kertomuksia Berliinistä. Sammakko, 2008.