Punahousuinen orava

Jatkan siitä mihin edellinen blogini jäi. Eli Finlandia ehdokkaisiin. Näistä ehdokkaista on nyt läpikäyty siis Oksanen ja Saisio, nyt on vuorossa Juha Seppälä. Hitsi, jotenkin odotin niin paljon enemmän Seppälältä. Hesarissa osattiin niin hyvin kuvata tätä romaania tavalla, että odotin jotain todella mielenkiintoista. Ei varmaan tarvitse edes sanoa, että kyseessä oli pettymys. Juha Seppälä olisi osunut tällä romaanilla ajan ytimeen, mutta tää kundi munas koko homman. Seppälä olisi ollut täydellisesti ajan hermolla nyt kun loppuvuodesta alkanut finanssikriisi olisi kruunannut koko homman, tää kundihan olisi ollut meedio! Mutta Seppälä sortuu sekoiluun, joka tietysti on hallittua, tottakai, mutta ei vain aukea tämmöiselle tavalliselle lukijalle. Yhteiskunnallisuutta tarvitaan, sanoo kirjailija itse ja “Kirjallisuusinstituutio on sisäistänyt roolinsa taloudellisessa kokonaismekanismissa, mitä edesauttoi se, että valtaosa kirjailijoista ei olisi kyennytkään kirjoittamaan muuta kuin satuja, eivätkä kriitikot muuta lukemaan.” Seppälä pystyisi, mutta mihin katosi se ote?

Juha Seppälä: Paholaisen haarukka, WSOY 2008.