Punahousuinen orava

Doris Lessing on minun makuuni liian vanhahtava kirjailija. Enkä tarkoita tällä mitään pahaa, tai mitenkään väheksyä hänen kirjojaan tai hänen ansioitaan. Sanotaan tämä nyt heti aluksi. Hän ei vaan ole minun tyylinen kirjailija. Arvostan häntä suuresti, hän on upea vanha rouva. Hesarista luin arvostelun Lessingin Kissoista -kirjasta, jonka perusteella sitten lainasin tämän kirjastosta. Vaikutti melko mielenkiintoiselta, kissaihmisethän ovat mielenkiintoisia. Eikö? Olen itse omistanut monta kissaa elämäni aikana. Jotkut ovat olleen aivan mahdottomia, ja jotkut kertakaikkiaan hurmaavia. Tämä meidän nykyinen on aivan täydellinen pieni brittikissa, tosin ei aivan täysin puhdasrotuinen kuitenkaan, mutta mitäpä siitä, hän on täy-del-linen. Tämä kissojen palvonta (tai yhden nimenomaisen kissan palvonta) yhdessä Hesarin arvostelun kanssa johdatti minut Doris Lessingin Kissoista kirjaan. Ei ehkä kannata lukea, jos niistä pienistä, viekkaista olennoista ei ole omakohtaisia kokemuksia, tai ainakaan jos ei niistä välitä. Naapurimme kertoo meille tasaisin väliajoin, kuinka hän ei yhtään tykkää kissoista, hän muistaa sen mainita joka kerta kun tapaamme. Se on hauskaa. Miksi se pitää aina mainita?

“Tietyn iän jälkeen - joillekin meistä se saattaa sattua hyvinkin nuorella iällä - ei tule enää uusia ihmisiä, eläimiä, unia, kasvoja, tapahtumia: kaikki on tapahtunut ennenkin, kaikki on nähty ennenkin, erilailla ehostettuina, erilaisissa vaatteissa, erimaalaisina, erivärisinä ja silti samoina, samoina, ja kaikki on vain kaikua ja vanhan toistoa; edes suru ei ole ainutkertaista vaan jonkin kauan sitten unohtuneen toistoa, joka ilmenee uskomattomana hätänä, päiväkausien kyynelöintinä, yksinäisyytenä, petoksen tunteena ja kaikki vain yhden pienen, laihan kuolevan kissan takia.”

“Tuttavani kissat, elämäni kissat, jäljelle jää vain saostunut suru, toisenlainen kuin ihmisen jälkeensä jättämä: sen kerroksissa on tuskaa niiden avuttomuuden takia ja syyllisyyttä meidän kaikkien puolesta.”

Doris Lessing: Kissoista. Otava, 2009.