Punahousuinen orava

Hauskoja kirjoja saa Suomenmaassa harvoin lukea. Sellaisia, jotka ovat myös Suomalaisen kirjoittamia. Koljatti on hauska, mutta ilkeä(kin). Mielestäni Tervo olisi saanut iskeä vielä syvemmälle paskaan. Suomalainen poliitikko olisi sen ansainnut. Nyt mentiin liian helpolla. Ehkä Tervo, tai joku muu, tekee sen vielä raaemmin, nyt kun tälle tielle on vihdoin lähdetty, niin jumalauta, antaa palaa. Miksi näitä valehtelevia, valjuja, oman etunsa ajajia pitäisi silitellä? Siksikö, että kaikki pelkäävät Lipposta, tai haluavat Kataisen huomioon? Siksikö pitää nuoleksia, että vihdoin olisimme voittajan puolella? Siksikö Kepu sattui voittamaan?! Suomalainen voittaa aina ja äänestää Kepua??

Lahnanen on täydellinen turvenuija. Pitkäksi venähtänyt kömpelö suuruusharhoja poteva poika. Katastrofiäijä. Äijä, joka voi haastaa oikeuteen yksinhuoltajamarttyyrin, koska tietää, että köyhällä yksinhuoltajalla vs. pääministeri ei ole mitään jakoa niissä kalenoissa. Stubb on niin teflon, ettei edes paska tartu. Lipponen, vanha hehkunenä, vihaa toimittajia, tämähän kuulostaa ihan todellisuudelta. Tänäänkös Vanhanen tapaa Putinin? Onkohan meillä sotaharjoitukset kohta Venäjän kanssa?? En edes vaivaudu peittelemään inhoani herra pääministeriämme kohtaan. Viime aikaiset ylimieliset lausunnot lautakasoista ja aseman vahvistumisesta ovat vain voimistaneet sitä. Poden sitäpaitsi samankaltaista Kepu-antipatiaa kuin Jari Tervokin. Tervo on loistava kirjoittaja, ja tarinaa tulee kuin turkin hihasta. Turha näitä roistoja on liian helpolla päästää. Pelottaa silti, että todella, lopussa saattaa olla Pekkarinen.

“Musta mies halusi kiillottaa kenkäni ja sallin hänen tehdä niin. Palkitsin hänet kahden euron kolikolla, kuten aina. Ooh-la-laa, monsieur, mies huudahti, kuten aina.
Se oli hänen tapansa kiitää hämmentymättä avokätisyydestä. Tulimme yhteisestä rituaalistamme molemmat hyvälle tuulelle. Sain auttaa ja hän sai apua. Voitimme molemmat. Tässä luulossa olin ollut kohta kahdeksan vuotta. Nyt näin ensi kertaa oven pielessä kyltin “shoe shine 5 euros”. Se näytti vanhalta kyltiltä. Kiirehdin vip-loungeen.”

Jari Tervo: Koljatti. WSOY, 2009.

Tiesitkö, että leipäjonoissa seisoo viikottain tuhansia suomalaisia. EU:n määritelmän mukaan Suomessa on 600000 köyhää. Tuo määrä tulee lisääntymään entisestään koska tavalliset kansalaiset laitetaan maksamaan finanssipelureiden pelivelat. Suomi teeskentelee olevansa sivistysvaltio, mutta ei kykene pitämään omista kansalaisistaan huolta. ”Köyhän elämä on täynnä paradokseja. Yksi julmimmista on, että ainoastaan rikkaalla olisi varaa olla köyhä.” Köyhä maksaa kaikesta enemmän kuin rikas, ei ole ilmaisia lounaita, ei hyvä veli -hintoja. Kun köyhä tekee konkurssin, hän menettää kaiken, kun rikas tekee konkurssin, hän siirtää rahansa ja varansa veroparatiisiin ja jatkaa hyvää elämää. Ei ihme, että rikkaita nauratttaa. Tästä kaikesta kertoo Jera ja Jyri Hännisen pamfletti Kallis köyhyys.

Pamfletilla on arvonsa, mutta niin tässä kuin muissakin tämän tapaisissa tärkeissä kirjoissa, ei näitä lue ne joiden pitäisi. Mitä hyödyttää minun näitä lukea, olen kokenut jo yhden laman ja syönyt päivät pitkät riisiä ja tonnikalaa, joka muuten on nyt niin kallista, ettei siihen olisi enää samoilla tuloilla varaa. Olen kokenut mitä on tulla toimeen peruspäivärahalla, josta kela vielä päätti periä suuren osan takaisin, vaikka tiesivät vallan hyvin, että se kaikki on mennyt ruokaan ja asumiseen. Eipä erityisesti heitä kiinnostanut. ”Masennus ja köyhyys ovat vahvasti toisiinsa kytkeytyneitä. Jo se, että pohdit koko ajan raha-asioita, alkaa masentaa. Jos vaikka pakastin tai pesukone menee rikki, saattaa se olla aivan täydellinen katastrofi” Sanoo köyhyyttä tutkinut VTM Reetta Ruokonen. Pääministeri Vanhasen mielestä media kiinnittää liikaa huomiota epäkohtiin eikä näe sitä, että aika monella suomalaisella menee hiton hyvin. Ei pitäisi keskittyä niin kovasti kertomaan näistä huonoista asioista, mietiskelee varmaankin herra pääministeri. Hänen lähin kontaktinsa köyhyyden kanssa olikin Susan Kuronen. Empatia on tälle nomenklatuuralle vain pelkkä sana, ymmärrys saattaisi tulla sen jälkeen, mutta se näyttää olevan turha toivo. Hallitus ei nosta köyhimpien tukia tälläkään kertaa ja jälkeenjääneisyys etuisuuksissa jatkuu ja syvenee. Sen sijaan rahaa riittää kyllä pankkien tukemiseen ja kelamaksun poistoon työnantajilta. Köyhälle annettu raha palaisi kulutukseen, se palautuisi lopulta sinne valtion taskuun, se ei häviäisi osinkoina tai sijoituksina ulkomaille, niin kuin nyt tapahtuu. Rikkaalta ei tipu köyhän pöydälle muruja vaikka toisin väitetään. Yhden vaurastuminen ei tuo kaikille hyvää.

Nykyään ihmiset jaetaan hyviin ja huonoihin ihmisiin heidän ostovoimansa perusteella, ei rahaa, ei ostovoimaa, ei arvoa. ”Menneisyyden keltainen tähti tai pinkki kolmio on nykyään merkintä luottotiedoissa.” Eräs nimettömäksi jäävä omaishoitaja kirjoittaa Hännisille lähettämässään sähköpostissa: ”Olin kerran mielenosoituksessa ja huusin, polttakaa siniristi. Allekirjoitan sen edelleen.”

Jera ja Jyri Hänninen: Kallis köyhyys. WSOY, Barrikadi -sarja 5, 2008.