Nimeni on Kress, Renate Kress

Dekkarit Ei kommentteja

Punahousuinen jyrsijätär on ollut allapäin ja jurottanut kolossaan. Lukeminen on jäänyt vähän vähemmälle, osaksi siksi, että hyvää lukemista ei oikein nyt tunnu löytyvän. Tämäkin kirja mistä nyt kirjoitan on luettu jo heinäkuussa ja tuntuu jotenkin siltä, että olisin tavallaan ihan jäävi sanomaan tästä yhtään mitään. Edellinen Renate Kress krimi keräsi tämän blogin suurimman lukijakunnan, joten ilmeisesti Renate ja Kassandra ovat jo fanijoukkonsa koonneet. Silti yhä edelleen toivoisin, että Kassanda Block saisi jonkin suuren lehden esimerkiksi kiinnostumaan arvostelusta, ehkä mybook saisi tehdä hieman aggressiivisempaa myyntityötä Kasssanda tunnetuksitekemisessä. Meillä kotona tämä Kassandran toinen dekkari jakoi mielipiteitä; itse olin sitä mieltä, että Viimeinen ruusu oli parempi ja eheämpi kertomus kuin edellinen Rakkauden puukottamat. En tiedä miten Kassandra perehtyy aiheisiinsa, mutta Viimeinen ruusu rakentuu uskottavasti ja mielenkiintoisesti, lesbonainen turkkilaisessa muslimiyhteisössä on varmaankin kova pala. Anna Leino oli sanonut Vaasan ylioppilaslehdessä Rakkauden puukottamat kirjasta, että kirja on suunnattu niin tirkistelijöille kuin avomielisillekin lukijoille. Jopas on kumma, mitähän ne tirkistelijät mahtavat tirkistellä? Leinon lausunto rupesi jotenkin kyrsimään. Kolmaskin Renate Kress on tulossa; Renate matkustaa Suomeen etsimään juuriaan. Suomeen ollaan perustamassa uutta tv-kanavaa, jonka johtajaan Renate tutustuu. Suomi -aihe kuulostaa kerrottuna hieman tylsähköltä, mutta ehkäpä siitä tulee ihan hyvä.

“Kaipasin saada keskustella kanssasi. Tämänhetkinen juttuni on saanut minut täysin hämmennyksiin.”
“Mikä sinua siinä niin hämmentää?”
“Uskonto. Etsin kadonnutta nuorta naista, joka on muslimi.”
“Liittyykö hänen uskontonsa katoamiseen jotenkin?”
“No, hän on myös lesbo, joten luullakseni se liittyy, vastasin.
“Voi kulta, olenhan minäkin homo ja juutalainen, mutta paljonko sillä on tekemistä eri asioiden kanssa elämässäni?”

Kassanda Block: Viimeinen ruusu. myBook, 2009

Avainsanat: ,

Lesbojen Jerry Cotton

Dekkarit 3 Kommenttia

Menneen Pride viikon kunniaksi jotain sateenkaarikirjallisuutta: Kassandra Blockin Rakkauden puukottamat. Kirjan nimi on kyllä hauska, naurattaahan se tuollainen suomifilmien dramaattisuus. Kassandra on ilmeisesti varsinainen drama queen. Tai sitten ehkä hänellä onkin vaan kieroutunut huumorintaju. Kävimme Helsingissä Priden puistojuhlassa viime lauantaina. Ennen sitä olimme kyselleet Blockin uutta kirjaa Viimeinen ruusu Akateemisesta, mutta sitä ei ollut siellä. Mikä onni! Kassandra Block oli Pridessa! Löysimme sieltä kojun, jossa myytiin kirjoja ja Kassandra oli ihan itse paikalla. Jestas, uskomatonta. Saatiin kirja, ja jopa omistuskirjoitus siihen. Luulin, että nämä Renate Kress kirjat ovat alunperin kirjoitettu saksaksi ja että kirjailija on saksalainen. Ehkä hän siis onkin, enhän tiedä tätä varmaksi. Kassandra puhuu kuitenkin täydellistä suomea. Hän asuu bloginsa mukaan Frankfurtissa, mutta onko hän saksalainen vaiko suomalainen, tai onko hänen vanhempansa kenties suomalaisia? Onko Kassandra hänen oikea nimensä?! Menin niin sekaisin kirjailijan tapaamisesta, että en saanut kysytyksi häneltä yhtään mitään. Olin vaan niin innoissani, ja jälkeenpäin harmistunut siitä, että innostuin enkä osanut ajattella järkevästi ja kysyä oikeita kysymyksiä kun kerrankin kirjailija seisoo ihan edessäni ja kirjoittaa ostamaamme kirjaan omistuskirjoitusta. Näin käy minulle kyllä aika usein. Kun aukeaa tilaisuus niin töpselöin sen komeasti. Renate Kress krimi -sarjan kirjat on ilmeisesti omakustanteita, tai sitten my book -kustantaja on jokin pienkustantamo, josta myöskään en tiedä mitään. Mutta niin tai näin, suosittelen lukemaan näitä Renate Kress krimejä, näitä ehkä tulee vielä lisää kuin vain nämä kaksi. Ainakin toivon niin. (Tästä linkistä Kassanda Blockin blogiin.) Uskon muuten, että Kassandra Block viedään vielä jonkun suuren kustannusyhtiön leipiin. My Bookin kannattaa nauttia kirjailijastaan vielä kun voi. Suuren kustantajan etuihin tietysti kuuluisi se, että levikki on suurempi ja ihmisten tietoisuus kirjailijasta kasvaa. Kassandralle sen soisi mielihyvin.

“On sunnuntaiaamu, ja lesbo herää kaikkien aikojen jysärissä. Vieressä makaa alaston nainen, joka on hänelle täysin vieras. Hän ei muista mitään, paitsi että yöllä oli ollut lesbojen disko. Vaivalloisesti hän raahautuu kylpyhuoneeseen. Hän katsoo peiliin ja huomaa suupielestään roikkuvan vaalean, ohuen narun. Lesbo mumisee itsekseen: “Oi Jumalatar! Salli sen olla teepussi!”

Kassandra Block: Rakkauden puukottamat. My Book, 2007.

Avainsanat: , ,


Mainokset