Punahousuinen orava

Punahousuisella on marraskuinen turjottamissessio ollut käynnissä koko kuukauden, tai ehkä enemmänkin, eikä blogin kirjoittaminen, tai paljon mikään muukaan, ole sujunut kovin sähäkästi. Luettu silti on, ongelmana on ollut vaan lähinnä tämä kirjoittaminen. Olen kuullut, että jotkut bloggaajat ovat ulkoistaneet kirjoittamispuuhat lapsilleen, mutta kun aikanaan en niitäkään ole ehtinyt hankkimaan, niin tässä sitä nyt ollaan. Tietysti voisi ulkoistaa kirjoittamisen naapurin lapsille, mutta niihin ei ole mitään luottamista. Tunnetusti.

Pari sanaa kirjoistakin. On kai tämä edelleen kirjablogi. Risto Isomäen kirjat tulivat tutuksi minulle vasta Riston finlandia ehdokkuuden myötä. Sarasvatin hiekkaa oli hieno kirja, ja onhan niitä hyviä ollut muitakin. Uusin on jännäri nimeltään Jumalan pikkusormi, sitä lukiessa näkee mielessään ihan jonkin amerikkalaisen elokuvan, mutta ei kai Risto ole sitä kirjoittanut elokuvan käsikirjoitusmielessä. Helposti voisin kuvitella James Bondin ja jonkin uhkean leidin aavikolla vaivalloisella karkumatkalla bandiitit perässään. Oikeastaan se onkin tämän kirjan heikkous, verrattuna aikaisempiin. Juoni kun on melko pitkä pakomatka. Jopa niin pitkä, että alkaa kyllästyttää ja hetken jo toivoin, että Lauri Nurmi jäisi jo mokoman palkka-armeijan kynsiin. Isomäen idea levittää ympäristötietoisuutta romaanien avulla on hieno. Tosin teknologia, josta hän puhuu vaikuttaa todella scifiltä, mutta olen ymmärrtänyt, että se on mahdollista kuitenkin. Ja ehkäpä joku päivä todellisuuttakin. Aurinkotuulivoimalakin.

“Ehkä on sitä paitsi tärkeää jättää myös tuleville sukupolville mielekästä tekemistä, ajatteli Katharine kitkerästi. Täytyihän vielä syntymättä olevien sukupolvienkin saada pelastaa maailma ja tuntea itsensä tarpeelliseksi. Ihmiset tarvitsevat elämää suurempia päämääriä ja tavoitteita. Ehkä juuri se on nykyään insinöörien ydintehtävä: keksiä tulevia sukupolvia varten yhä uusia tuomiopäivän uhkia. Nanoteknologiaa, geeniteknologiaa, otsonikerrosta tuhoavia kemikaaleja. Pitkäaikaisia orgaanisia saastukkeita, keinotekoisia viruksia, hyötöreaktoreita ja kaikkea muuta pikkukivaa, niin että myös tulevat sukupolvet voivat hekin omana aikanaan pelastaa maailman. Sitten kun tulee heidän vuoronsa.”

Risto Isomäki: Jumalan pikkusormi. Tammi, 2009.