On aika törkylempijöiden vongahdella

Sarjakuvat Ei kommentteja

No tämä kesä oli tässä. Olihan se sentään parempilaatuinen kuin edellinen kesä. Sademittari ehti pihalla olla noin kolme viikkoa, jolla ajalla siihen kertyi vettä ehkä 60 mm. Tosin tuo mittaus on sillä tavoin erheellinen, että yhtenä yönä satoi niin paljon ja sellaisella voimalla, että koko mittari oli kaatunut. Mutta sanotaan näin, että se määrä mikä kertyi mittarin ollessa toiminnassa, oli 60 mm. Melko hyvä kesä siis. Kesään on kuulunut myös sarjakuvat, perinteisesti. Niputan kaikki kolme albumia nyt yhteen kirjoitukseen, koska näistä ei suuresti ole kerrottavaakaan. Tämän kirjoituksen otsikko on Ressu albumista Sankarimme Ressu. Tarkoitus oli siis vain herättää kiinnostus, heh heh. Onnistuin.

Päivälehden museossa on avattu Tenavat näyttely. Näyttely on avoinna lokakuuhun saakka. Se olisi aika mielenkiintoinen näyttely, mutta ei taida olla enää saumaa päästä mihinkään. Suomessa ei tenavat -albumeita ole julkaisu nyt vähään aikaan. Johtuneeko se sitten siitä, ettei ihmiset ole enää kiinnostuneita Tenavista. Tai olisiko Tenavat jo hiukan vanhentunutta sarjakuvaa nykyihmiselle. Ressu on ainakin ajaton sarjakuvakoira. Otava on julkaissut 350 sivuisen järkäleen ressu strippejä. Hieno teko, hieno kokoelma.

Dilberttiäkin on julkaistu jo vuosia. Dilbert on menettänyt alkuaikojen potkuaan huomattavasti. Mutta onhan tässsäkin näitä kuolemattomia totuuksia:

(Wally) “Kuulin, että äänestämäsi kaveri tunnusti juuri suhteensa oravaan.

(Dilbert) “Suu kiinni. Tyyppi, jota äänestit, on syytteessä sihteerinsä kuristamisesta.

W: Joissakin maissa ihmiset eivät saa valita ketä äänestävät.

D: Olen pahoillani heidän puolestaan.

No niinpä niin, entäs me sitten? Ajatelkaa nyt tätä KMS -lahjontajuttua ja muuta, Vanhasen nettiheiloja ja muuta roskaa. Lopulta tämän kirjoituksen otsikko taitaakin olla ihan osuva.

“Wagnerin lautapelit:

- Muistipeli äänestäjille.

- Tehtävänä on luetella mahdollisimman monta rikottua vaalilupausta.

- Pelissä voi äänestääkin, mutta se ei vaikuta mihinkään.”

Tällä viikolla ilmestyi uusi Viivi ja Wagner.  Viivi ja Wagner ei petä tälläkään kertaa. Kyllähän sian ja naisen suhde tietysti on jo kestänyt pitkään. Ihmettelen miksi Wagner on niin ilkeä Viiville, niin rumasti puhuu rakkaalleen toisinaan. Mikä sika!

Charles M. Schulz: Sankarimme Ressu. Otava, 2009.
Scott Adams: Dilbert. Positiivinen asenne. Readme.fi, 2009.
Juba: Viivi ja Wagner. Kuinka kasvissyöjä kesytetään. Arktinen Banaani, 2009.

Avainsanat: , ,

Hyvää Ystävänpäivää!

Sarjakuvat Ei kommentteja

Tänä vuonna en ole sortunut juurikaan ystävänpäivähömpötyksiin. Toivotan silti näin blogitse kaikille ystäville hyvää ystävänpäivää. On ihme, että näin turjottavalla ja tylsällä ihmisraasulla edes on ystäviä joita muistaa. Ystävyys-, Yhteistyö- ja Appeenantosopimus on siis kuitenkin toiminut, puolin ja toisin. Ystävänpäivään sopii myös pieni Banaani pokkari, eli Viivin ja Wagnerin ystävänpäiväkirja. Viivi ja Wagner selvittävät ystävyyden syvintä olemusta. Mielipiteitä säästämättä ja omaperäisyydestä tinkimättä. Heh. Tähän pokkariin on koottu Viivin ja Wagnerin taipaleelta “railakkaita ja herkkiäkin oivalluksia sekä omista että kumppanin ystävistä.” Mukana on aikaisemmin albumeissa julkaisemattomia strippejäkin. Viivi ja Wagner ei petä. Tämän lukaisee ilokseen ja odottaa jo kiihkeästi seuraavaa sarjakuvaonnelaa. Tällä viikolla on ilmestynyt Fingerpori 2 ja Pikkufingerpori. Tilasin ne jo AdLibriksestä ja kiihkeästi odotan niiden putoavan postilaatikkoon ehkäpä jo ensi tiistaihin mennessä. Fingerpori tuntuu uuden raikkaalta kun taas Naisen ja Sian elämä on alkanut vähän urautumaan. Niinhän siinä tuppaa käymään, liitoissa, naisen ja siankin. Pientä saparoitumista havaittavissa. No jaa, “antakaa kaikkien kukkien kukkia, varsinkin siankärsämöiden.”

Juba: Viivi ja Wagner. Ystävänpäiväkirja. Banaani Pokkari, 2009.

Avainsanat: ,


Mainokset